Auringonkukan versot

Kasvaa, kasvaa! Versoja on taas mukava kasvattaa ikkunoilla kun on valoisaa. Auringonkukan versot on helppoja. Siemeniä voi hankkia mm. joistain luontaistuotekaupoista, taimikaupoista ja osa linnunsiemenistäkin on ok.

  • auringonkukansiemeniä (kuorellisia)
  • multaa, luomuna jos mahdollista tai esim. kylvömultaa
  • vettä
  • purkki

Laita auringonkukan siemenet purkkiin veteen likoamaan, esim. yön. (Liotus ei ole pakollinen, mutta auttaa siemeniä sitten itämään nopeammin). Sitten laakeaan astiaan pohjalle multaa muutaman sentin kerros ja siihen siemenet päälle tasaisesti. Siihen vielä ohut kerros multaa. Pidä kylvös kosteana. Päälle voi laittaa kelmua tai esim jonkun kannen, niin ei tarvitse kastella ihan koko ajan. Mutta niin että ilma pääsee kuitenkin kiertämään. Siemenet itävät paremmin pimeässä joten anna kylvöksen ensin olla päivän pari esim. keittiön pimeimmässä nurkassa tai tiskikaapissa. Sitten siirrä valoon, sitä saa olla paljon. Kastelua tarvitsee yleensä päivittäin, sumuttamalla saa tasaisesti. Ensimmäisten lehtien (sirkkalehtien) auettua leikkaa satoa ihan tyvestä. Auringonkukan versot kasvaa nopeasti, ihanaa seurailla kasvun ihmettä..

Kuva on otettu n. neljäntenä päivänä kylvöstä ja tässä käytetty kylvömultaa.

Facebook comments:

comments