Raakarosollia cashew-kermavaahdolla

Rosollia kermavaahdolla

Joulua voi alkaa jo hehkuttaa virallisestikin :). Ystävä toi kauniin lyhdyn eilen tullessaan. Kehittelin rosollin vaahdon, joka on yksinkertainen mutta tosi hyvä. En ole oikein koskaan tykännyt tavallisesta kypsennetystä rosollista, mutta tämä hieman rouskuva rosolli vaahdolla toimii ainakin itselläni tosi hyvin. Nams. Rosollin aineet joko pilkotaan ihan pieniksi kuutioiksi japanilaiseen tyyliin tai sitten ainekset raastetaan ihan hienoksi. Rosollia teemme myös Jouluruokaa raakaravinnolla- kurssilla, minkä pidän Turussa 24.11. (Kurssi tällä hetkellä täynnä, kursseille voit ennakkoilmoittautua: anita@raakaravinto.net).

 

Rosolliin raakana:

  • porkkanaa
  • punajuurta
  • (bataattia)
  • pieni pala sipulia
  • hapankurkkua (tai suolakurkkua ilman sokeria)

Porkkanaa ja punajuurta tulee samanverran keskenään. Hapankurkkua vähän vähemmän ja sipulia vielä vähemmän. Huuhdo ja kuori juurekset, kuutio ihan pieneksi, pienemmäksi kuin ns. tavallisessa rosollissa. Samoin kuutioi pieneksi hapankurkku ja sipuli. Vaihtoehtoisesti voit myös raastaa juurekset. Nopeiten saa isot määrät tehtyä monitoimikoneen raastinterällä.

Valmista sitten vaahto…

 

Rosollin vaahto:

  • 2 dl cashewpähkinöitä (ei liotettu)
  • 3 rkl sitruunanmehua
  • tuoretta punajuurta n. 3cmx3cm pala
  • n. 0,5 dl vettä

Jauha tehosekoittimessa kuivana cashewpähkinät ensin ihan hienoksi jauheeksi. Lisää muut aineet, tehosekoita. Kaavi massaa välillä alaspäin ja tehosekoita. Vaahto saa olla melko paksua. Liottamattomat cashewpähkinät toimivat tässä ohjeessa paremmin koska jäävät kuohkeammaksi vaahdossa. Vaahto säilyy jääkaapissa noin 3 vrk kannellisessa astiassa.

Laita rosolli esille jouluiseen astiaan :).

Pikatahinikastike

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helppoa, nopeaa ja herkullista!

Tahinikastike soveltuu myös käteväksi matkaruuaksi (kuvassa alla). Hotellihuoneissa on yleensä kylmä minibaari, kun sen tavarat siirtää pois, saa oivan minijääkaapin. Pitää vaan sitten muistaa siirtää ne juomat ja muut sinne takaisin lopuksi :). Tahinikastike on herkullista salaattien kanssa, lisukkeena tai mm. dippinä. Paksuutta voi säädellä lisäämällä vettä.

 

  • n. 1 dl valmista raakatahinia purkista (tässä mustaa tahinia)
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • 1 rkl Braags soijakastiketta tai tamaria
  • 1 dl vettä

 

Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Joko hitaammin lusikalla tai nopeammin esim. sauvasekoittimella. Koristele siemenillä/ tuoreilla yrteillä. (Kuvassa tuoretta korianteria ja pinjansiemeniä).

Ja kastike on valmis, voila. Säilyy pari päivää jääkaapissa hyvänä. Muista säilyttää myös avattu tahinipurkki kylmässä.

 

Cashew-tomaattikastike

Tässä ohje helppoon ja nopeaan kastikkeeseen mikä on tosi hyvää mm. viherlautasten kanssa tai vähän paksumpana ihana dippikastike vihanneksille ja crackereille. Vaatii tehosekoittimen.

  • Viherlautasessa: lehtisalaattia, rucolaa, minitomaatteja, mung-ituja, porkkanaa, seesaminsiemeniä.

Cashew-tomaattikastike

  • n. 2dl cashewpähkinöitä
  • 2 tomaattia
  • puolen sitruunan mehu
  • n. 1 rkl Braggs soijakastiketta tai hyvälaatuista suolaa maun mukaan
  • vettä

Pilko tomaatit lohkoiksi, poista kannat. Tehosekoita yhdessä muiden aineiden kanssa. Jätä kastike aluksi vähän paksummaksi, lisää vettä vähitellen tarpeen mukaan, maistele ja tarkista suolaisuus. Lisää sitruunamehua tarvittaessa. Säilyy jääkaapissa kannellisessa astiassa ainakin kolmisen päivää. Teen kastikkeita yleensä reilummin kerralla niin ei tarvi joka päivä tehdä.

Kesäkastike

Viherlautanen kesäkastikkeella on ihan lemppari. Kastiketta tulee tehtyä vähintään kerran viikossa ympäri vuoden. Tästä vaan tulee mieleen kesä. Käy myös tosi hyvin dippinä kun jättää vähän paksummaksi. Muistuttaa hiukan tilli-kermaviilikastiketta. Tämä on alunperin oma versioni Raw Food-kirjan ‘hapankermajuusto’-ohjeesta. Tuoreita yrttejä voi korvata kuivilllakin, mutta tuoreista tulee parempaa.

Kesäkastike

  • 3dl cashewpähkinöitä
  • 2-3rkl ruohosipulia, kevätsipulia tai purjoa
  • 2-3rkl tuoretta tilliä
  • 2rkl tuoretta basilikaa
  • 3-4rkl sitruunan mehua
  • n. 2dl- vettä
  • ruususuolaa

Kaikki tehosekoitetaan. Yrttien määrät ei ole niin tarkkoja, oman maun mukaan. Laitan jokaista yrttiä välillä puolikin punttia. Tarkista koostumus ja maku. Tarvittaessa vielä lisää sitruunamehua ja vettä. Säilyy ainakin n. 3-4 päivää kylmässä tiiviissä astiassa. Yleensä ei kyllä säily koska tulee syötyä…

Viherlautasessa

  • lehtisalaattia
  • lanttua viipaleina
  • kirsikkatomaatteja
  • basilikaa
  • ruohosipulia
  • noriarkkeja leikattuna
  • kuorittuja hampunsiemeniä

Viherlautanen itämaisella kastikkeella

Yksi versio viherlautasesta, itämaisella kastikkeella. Ja kyllä- näissä on vain mielikuvitus rajana! Mitä tahansa voi käyttää, lempivihanneksia, salaatteja, tuoreita yrttejä, erilaisia versoja ja ituja, avokadoa, juuresraasteita, hapankaalia, merileviä… Kun mukana on hyvä kastike tai siemeniä/pähkinöitä saadaan jo aika täysipainoinen ateria.

Tässä viherlautasessa:

  • ruukku- ja keräsalaattia
  • varsiselleriä
  • parsakaalia (ihan pieninä paloina)
  • keltaista paprikaa
  • herneenversoja
  • miniluumutomaatteja
  • dulce-merilevää

Itämainen kastike:

  • 3dl (raaka-)cashewpähkinöitä -pienen osan pähkinöistä voi korvata myös auringonkukansiemenillä
  • vettä
  • tuoretta persiljaa n. puoli ruukullista
  • (kylmäpuristettua oliiviöljyä)
  • korianterinsiemeniä (tai jauhetta)
  • juustokuminaa
  • mustapippuria
  • ruususuolaa

Laitetaan kaikki tehosekoittimeen ja blendataan. Lisää vettä vähitellen, katso koostumusta välillä, miten paksua kastikkeesta haluat. Tästä tulee isompi määrä, joten ohjeen voi myös puolittaa. Säilyy tiiviissä purkissa jääkaapissa hyvänä ainakin kolmisen päivää. Kannattaa sekoittaa ennen käyttöä. Sopii monenlaisten viherlautasten kanssa.