Uusi Omega mehukone

Vihermehu

 

Nyt se saapui! Pidempään olen suunnitellut uuden laadukkaan mehukoneen hankintaa kun aiempi alkoi jo hyytyä kovassa käytössä. Joten vahvuutta koneessa pitää olla että se kestää parisen mehustuskertaa päivittäin. Valitsin SSJ:ltä Omegan uuden mallin J8226, joka on hyvä puristamaan vihannesten lisäksi vehnänoraat ja muutkin ruohot. Kesäaikaan pääsee taas mehustamaan sitten villivihanneksia. Siihen asti mennään näillä mitä on…Kasvatan aina välillä talviaikaan vehnänorasta sisällä. Kaamosaikaan tarvitaan paljon valoa, johon kirkasvalolamppu on hyvä apu. Oraat ja versot tykkäävät kasvaa sen vieressä, samoin ihmiset :).

Viher- ja vihannesmehut ovat parasta eliksiiriä kaamosta vastaan. Tietysti d-vitamiinia ja muita tärkeitä unohtamatta. Mehujen virkistävän vaikutuksen moni huomaa herkästi, niin kuin itsekin. Olemme todenneet vihermehujen juonnin tuntuvan aina siltä kuin solut olisivat kylpylässä :). Jollei ole vihermehuihin tottunut, niiden käyttö kannattaa aloittaa varovasti, vähän kerrallaan. Kokeilimme tällä uudella koneella jo kurkku-selleri-inkivääri-mehua ja porkkanamehua (ikuiset kestosuosikit). Aina versojen ja oraiden ollessa saatavilla, nekin päätyvät mehuksi.

 

Omega vaikuttaa laadukkaalta tutkimisen jälkeen. Esim. Usassa tämä on kuulemma todella suosittu mehukonemalli. Laitteessa on 15v täystakuu, hintaa vähän alle 500e. Toimitus oli nopea. Ainekset kannattaa pilkkoa pienemmäksi, jolloin ne mehustuvat nopeammin. Malli on yksikairainen, joten mehun puristus kestää jonkun aikaa, mutta puristaa tehokkaasti kaiken irti vihanneksista. Toisin kuin esim. jotkin halpismehulingot, joista osa mehua menee hukkaan, jää kuitumassaan ja mehu alkaa hapettua nopeammin.  Mehun laadussa tämän huomasi, sakkaa ei jäänyt pohjalle ja mehu oli ‘pehmeää’. Äänitaso on aika hiljainen.

Laitteen puhdistaminen oli helpompaa ja nopeampaa kuin edellisen mehukoneen. (Tai minkään muunkaan mehukoneen mitä olen tavannut). Monilla mehukoneen käyttö tyssää jossain vaiheessa siihen ettei jaksa pestä sitä tai koneen osat liian monimutkaisia. Osat tässä ovat mielestäni selkeitä käyttää ja kasaaminen helppoa.

Tällä pitäisi pystyä tekemään myös mm. hedelmäjäätelöitä, pähkinävoita, pilkkomaan kasviksia, tekemään pastaa jne. Mukana tulevan parin pienen lisäosan avulla.  Näihin en ole vielä ehtinyt perehtyä, mutta kirjoittelen jossain vaiheessa niiden toimivuudesta lisää. Edullisemmilla perusmehulingoillakin voi aloittaa mehustusharrastuksen. Ja siirtyä vaikka myöhemmin laadukkaampaan koneeseen. Peruslingoilla pystyy mehustamaan hedelmiä ja kasviksia mutta ei yleensä esim. vehnänoraita.

 

IMG_6275

 

Anitan ja Samin vihermehu

2 isoa lasia

  • 2 isoa kurkkua
  • n. puolikas varsiselleri
  • pieni pala inkivääriä (ei pakollinen)
  • (1 pieni valkosipulinkynsi)
  • versoja mikäli saatavilla, auringonkukan versot ovat herkullisia

 

Huuhdo ja pilko ainekset pienemmäksi. Versot vain huuhdotaan. Mehusta ja juo samantien :). Pese mehukone pian käytön jälkeen jolloin se on helppo puhdistaa.

 

Mehukoneella saa nyt jouluaikaan tehtyä myös mm. raaka lanttu- ja porkkanalaatikoita. Niiden ohjeet löydät blogin sivuilta:

 

Lanttulaatikko raakaravinnolla

ja

Porkkanalaatikko raakaravinnon tyyliin

 

 

– Lisätietoa ja teknistä tietoa mehukoneesta löytyy sivulta:

http://www.ssj-import.com/ssjmag/index.php/featured/omega-265.html

 

Koodilla raakaravinto saat SSJ-importista -5% alennusta kaikista tilauksista.

http://www.ssj-import.com

 

 

IMG_6267

Facebook comments:

comments